lauantai 19. maaliskuuta 2011

Mikäs tässä ollessa, kevättä pukkaa ja silleen - hiljalleen hyvä tulee?

Nyt, viimein! Viimein! Se kauan puhumani wip-päivitys, josta olen aina maininnut mutta jota ei ole koskaan tullut kroonisen saamattomuuden takia.
Yleensä arkena, kun kuljen koulussa, olen poikkeuksia lukuunottamatta kotona aikaisintaan vajaa puoli viideltä. Illat menevät lagatessa eikä tarmoa oikein riitä mihinkään; tulee aina pohdittua, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta jumitun vain tietokoneen ääreen tai sohvalle nysväämään jotain. Tämä jakso on kuitenkin ollut hieman poikkeuksellinen - myöhäisiä aamuja, jee! Ainakin teoriassa, sillä kuka nyt heräisi kuudelta ensimmäiselle tunnille, odottaisi koululla (tai sen lähiympäristössä) viisi tuntia ja menisi viimeiselle tunnille. Viisi tuntia. Etenkin kun poissaolot eivät enää mene vanhempien kuittauksen kautta, hahahaa.
Näin ollen siis eilen perjantaina, kun hyppäsin vasta yhden jälkeen lähteneeseen junaan ja heräsin vähän ennen yhdeksää, mikäs olisi hyvää tekemistä? Cosplayt tietenkin!
..Ja niin, kuvien värit ovat aika tehokkaasti perseellään. Photoshoppaustaitoni eivät tunnu ainakaan paranevan kevätflunssan puuduttamana.
Rakastan tuota Billie Joen kuvaa kaapinovessa. ♥
Yurin tilanne alkaa näyttää aika hyvältä; paita ja liivitsydeemi alkavat olla aika lailla kasassa. Sain ommeltua paidan hihansuihin purppurat käänteet ja helmaan sekä kaulukseen loput liilat reunat. On se jännä, miten en alkuun millään jaksanut niitä laittaa ja vetkuttelin niiden kanssa useamman kuukauden, ja kun ryhdyin hommaan niin meni ehkä puoli tuntia yhteensä ompeluissa ja silityksissä. Tuli taas todistettua, että aloittaminen on se vaikein kohta..
Kuvan liilojen kuvioiden siisteysaste on melko keskitasoa; suorilla kohdilla siistimmät, kaarteissa ja saumakohdissa...ei ihan niin siistit.
Liiviosasta puuttuu enää musta pallo selkäpuolen kuvioiden keskeltä, ja paidasta myöskin pallurat kuvassa olevien kaarikuvioidem sisältä. Lisäksi paidan etupuolelle tulee vielä kaksi liilaa kuviota, joiden tekoa en odota innolla; etenkään reunojen taakse silittämistä, urrrh. Vaikka selän kuvio onkin paljon, paljon monimutkaisempi kuin etupuolen kuviot ovat, tulee se silti olemaan melkoista nyhräämistä ja silitysraudalla sormien polttamista. Ei kiva.
Yurin etenemisaste on melko hyvä, otaksun. Jos Minna ja Elzy saavat Ravenin ja Zagin valmiiksi Desuconin Tales-esitelmään, niin silloin on myös Yurin deadline; muussa tapauksessa pitää valmistua ennen kesän photoshoottia(?) ja viimeistään Traconiin. Kuitenkin kun miettii, että peruukki on jo matkalla, paita & liivi kaipaavat lähinnä vain viimeistelyä kuten myös blastia, housut on nopea juttu ja siten vain kengät tuottavat suurempaa työtä (ja miekka, mutta jos deadline on Desu, siihen en sitä varmaan edes yritä saada valmiiksi), alkaa jo aiemmin kertyneet aikataulupaineet hälvetä. Nyt onkin aika keskittyä Hoboon♥!
" °0° "
Hobosta ei ole vielä muuta valmiina kuin pipo (ja sen merkistäkin puuttuu vielä reunojen värjäys; musta pistää liikaa silmään), mutta se on periaatteessa nopeasti kasassa; huppari, housut ja kengät etsiskelen kirpputoreilta ja UFFilta ja harrastan pikkumuokkailua. Jos onni osuu kohdalle niin toivottavasti löydän myös hyvän avattavan kaulakorun, ja jos aikaa jää niin teen hupparin alle myös tällaisen paidan - en tiedä tuleeko kevät olemaan kuinka kuuma, etenkin sisätiloissa pipo + peruukki ja huppari päällä, ja täysvalkoinen paita olisi tylsä.
Syy yksi, miksi Hoboilen Bakaconissa: puku on rento, mikä on hyvästä kun istun molemmat päivät taidekujalla (toisena päivänä Chase). Syy kaksi: samaisella taidekujalla sattuu istumaan myös Edgeworth! Pointing and shouting ensues. En malta odottaa. *u*
Niin, ja pitää muistaa ottaa "rypälemehupullo" mukaan. Wink wink, rypälemehua.....
"...Did someone say 'grape juice'?"

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Ilman harha-askelia ja varmistelua ei olisi kokonaisuuttakaan - testailua tekemättömyyden lomassa

Olen elänyt viime päivät kunnon cosplayhuuruissa - nimenomaan sellaisissa, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Siskon viikon poissaolon aikana piti saada paidan liilat reunat kiinni, mutta kappas, en ole koskenutkaan paitaan muuten kuin siirtänyt sen välillä pois tieltä vaatekaapin ovesta. Eilen olleesta Pääkaupunkiseudun cossaajien miitistä jäi sen verran vahvat innostukset (kuten aina, kun on joku cossaamiseen liittyvä hieman erikoisempi tapahtuma/juttu/jne), niin tänään oli pienen tuhertamisen päivä.
Ensin päätin tarttua vähäiseen meikkivalikoimaani ja testata, saanko niillä oikeasti mitään kelvolliseen viittaavaakaan aikaiseksi. Ensimmäisen kerran meikkasin kunnolla (ala-asteen huulikiiltobuumia tms. ei lasketa) vuosi sitten Desuconiin, ja totta puhuakseni en ole edes yrittänyt siitä parantaa. Pitäisi marssia johonkin missä myydään meikkejä ja todeta että tarvitsen tavaraa hyvään perusmeikkiin, joka ei heti valu pois kun naama hikoaa. Voisi hieman parantaa cossimeikkausintoa, kun heti ensimmäisellä askeleella ulkona meikki ei valu naaman mukana pois.
Meikittä - meikillä. Koittakaa olla välittämättä ameebailmeestäni, naamani rakastaa lähikuvia. :--D
Päivän saldoon kuuluu myös - viimeinkin - teipillä bindaamisen kokeilu! Pelkkänä suunnitelmana se on lojunut jo piiitkän aikaa, ja viimein sain varattua tarpeeksi yksityisyyttä (viiden hengen talous, jee) ja intoa siihen. En ole törmännyt juurikaan tutoriaaleihin tai sen suurempiin neuvoihin - tosin en ole niitä kyllä etsinytkään - ja täten sai hieman pähkäillä että mitäs ja miten. Tulos oli kuitenkin, noh, hieman kaksijakoinen.
Ne... ..kutistuivat. Ja näyttävät luonnollisemmilta teipattuna, ohoho.
Huomattavasti rintavarustus kyllä kutistuikin; eri asia on, voiko sanoa että tarpeeksi, Yuri nyt kun ei ole mikään kehonrakentaja. Pitää vielä kokeilla ainakin toinen kerta teippien kanssa leikkimistä, sillä nyt en saanut niitä niin kireälle kuin olisi ollut mahdollista. Lisäksi leikkelin ilmeisesti liian lyhyitä pätkiä ja toiselta puolelta ne uhkasivat lähteä irti jos tein yhtään enemmän kuin hengitin paikallani. Eiköhän tämä korjaannu harjoituksella ja/tai auttavalla käsiparilla ja pidemmillä teippisuikaleilla. Suuri plussa oli kaiken lisäksi se, että teipit tuntuivat melko napakoilta kun ne sai hyvin, eikä pois repiminen sattunut läheskään niin paljon kuin luulin, jos sattui edes ollenkaan, epämukavaa joka tapauksessa. Onneksi olin ostanut urheiluteippiä, enkä suinkaan lähtenyt jesseteipin kanssa kokeilemaan kuten aluksi ajattelin...
..Eikun hetkinen, olen sittenkin saanut jotain aikaiseksi!
Kyllä se päässä ihan pipolta näyttää, vaikka onkin pöydällä tuollainen.. kalastushatun muotoinen.
Siis pieni sneek peek Hoboprojektiin; piposta puuttuu enää kirjainten kiinnitys ja merkki. Oli hauskaa mennä ostamaan kymmenen senttiä vaaleanpunaista kangasta, ja sitä meni ehkä 10 x 20 sentin pala. Mitä teen lopulle suikaleelle...
Pikkupäivitystä tällä kertaa siis. Saa nähdä mistä seuraavalla kerralla kirjoitan, kun en kuitenkaan etene Yurissa ellei suurta ihmettä tapahdu. Mutta sitä suuremmalla innolla!
PKS-miitissä tehtiin tuttavuutta tulevan kesän muotiin - paopuhattu! (Lapinin otos~)