torstai 21. heinäkuuta 2011

"En halua enää koskaan kuulla Oldbag-pinneistä" - Animeconissa lauantaina

Kahden päivän reissu Turussa sujui oikein mallikkaasti, ehkäpä teknisesti parhaiten kaikista coneista ikinä; matkat, ruoka, majoitus ja yleiset asiat toimivat prikulleen, eikä itse conissakaan mitään valittamista.
Matkaan lähdettiin viiden hengen porukalla Kyrölästä tädin laina-autolla oman ollessa korjaamolla. Parin tunnin matkan aikana tuli muutamaan otteeseen vettä niin paljon, että oli melkein mahdotonta nähdä tuulilasista läpi - Minna sanoi että oltiin muutaman sekunnin ajan suoralla pätkällä vesiliirrossakin, cool - mutta conpaikalla ei koko päivän aikana satanut pisaraakaan! Kuuma kyllä tuli, mutta parempi noin päin kuin että olisi ollut sateista ja kylmää.

Meidän piti aamusta ehtiä heti Cosplaydeittiä katsomaan, mutta hieman väärinlasketun ajoajan ja myöhästymisestä johtuneesta salin täyttymisestä seuraten emme mahtuneet sisään. Lauantai siis kattoi lähinnä pelkkää conpaikalla oleskelua ja myyntipöytiin sekä taidekujaan tutustuen (tosin en itse kumpiakaan tsekannut, sillä oli jo valmiiksi niin turkasen kuuma ja olin rahaton). Iltapäivän puolella törmättiin tuttuihin ja pidettiin pientä kuvaussessiota sekä yleistä oleskelua, mikä sopi oikein hyvin kun seura oli mitä parhainta. ♥
Edellisen merkinnän itseni haastamisen seurauksena siis, kasa kuvia olkaa hyvät Olen itse kuvissa Phoenix, Janita on Edgeworthina ja pinkkipaitainen ruumis on Mape. Kuvista vastavat muistaakseni Minna ja Mape.
Searching for justice.
Rankan työpäivän jälkeen. Ja on se kiva kun cossaajat tykkäävät samasta parituksesta ♥
Tässä oli joku idea vissiin taustalla, mutta.. en nyt muista sitä. Leikitään että jotain dramaattista on tapahtunut.
"Do you think she committed suicide... or was she murdered?"
Kuuma päivä on kuuma, myös asianajajilla.
The way of a hobo.
Beloved.
Kuvitellaan että ensimmäisissä kuvissa tuossa takinpielessä on vielä asianajajamerkki, se onnistui irtoamaan ja katoamaan luultavasti ruokapaikan verkkotuoleihin. :I Viimeisessä kahdessa kuvassa sen puuttuminen on tarkoituksellista.
Lauantai-ilta ja yö kuluivat serkun luona Paimiossa majoituksessa, muun muassa yli-innokasta bostoninterrieripentua rauhoitellessa, Wiillä minipelejä pelatessa ja melko randomia Kleopatra ja Julius Caesar -leffaa dubatessa. Laatuaikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti