tiistai 28. toukokuuta 2013

Pelikenttien kuninkaat - kuvasatoa futispojista

Kesäistä con- ja photoshootsatoa! Muutamat kuvat Mikkelin Mimiconista, loput sitten taas Mircon kanssa pidetystä photoshootista conin jälkeiseltä viikolta. Meistä ei juurikaan ole parikuvia, sillä kahdestaan on hankala sellaisia ottaa ja hahmot ovat sarjan eri kausilta, mutta isken sekaan myös muutaman kuvan Mircosta ettei mene ihan oman pärstäni tuijotteluksi.

Aiheesta ohi, jos vain saan jostain haltuuni traktorinrenkaan (tai joku haluaa cossipariksi Yokaton rehtorina) haluan cossata myös nuorta Daisukea. Ihan vain koska tuo Endou-peruukin korva-asiat näyttävät katoavan ja muoto muistuttaa enemmän Daisukea. Ja koska se on ihana tyyppi.

Endou Mamoru: minä itse
Kirino Ranmaru: Mirco 
Kuvat aina toisen ottamia.














Ehkä onnistunein snapshot ikinä?













Näillä mennään, palaan takaisin kasvavan Desujännityksen pariin. Näkyillään kesäkuun conituksen jälkeen!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Aurinkoa, kisailua ja viisuja - Reissu kesäiseen Mimiconiin

Terveisiä Mikkelistä! Conista on aika lailla viikko, joten jonkinlainen sepitys siitä voisi olla paikallaan. Kaikki kuvat ovat kiitosta Mircolle tai omiani.

Mimiconiin lähtö tuli melko yllättäen. En ole juuri ennen käynyt pienissä coneissa - yleensä on tullut kierrettyä vain suurimmat, jotka ovat olleet suht lähellä - mutta kaverien suunnitellessa reissua Mikkeliin tuli kutina päästä mukaan. Sinne ei nimittäin ollut Jyväskylästä kovinkaan pitkä matka, ja porukalla vuokramökkimajoitus ei tullut ylitsepääsemättömän kalliiksi.

Futista ja sirisilmiä kesäisessä kirkkaudessa
 Viikonlopun pukuuni - Endou Inazuma Elevenistä - päädyin vähän sattuman kautta ja yhdistelemällä jo entuudestaan valmiita osia. Puku on perua viime vuoden Tobitakalta ja peruukin ostin Desuconin pukuun, ja ompelin vain otsapannan ja kapteeninmerkin niin kolmoskauden Endou oli valmis.
Lauantai kului tasaisesti hengailemalla, ohjelmissa ja ulkona kuvailemassa. Kunniavieraan haastattelu oli hyvä, kisa oli erittäin tasokas (onnea vielä Aselealle voitosta!) ja sää oli mitä mainioin ulkona olemiseen. Vaikka suurin osa omista kuvistani on sunnuntailta, oli hauskaa nauttia hyvästä säästä ja seurasta uusien sekä vanhojen tuttujen kanssa!

"Tekiskö sun mieli potkaista sitä?" feat. Aselean proppipääkallo ja naamaileva Tohtori
Illalla osallistuimme Mircon kanssa animevisaan, ja kaikesta jännityshyperaktiivisuudesta huolimatta Mirco oli myös visan tietävin osallistuj. Vähän nauratti ja naamapalmututti päästä toisen siivellä voittoon kun itse tiesin juuri ja juuri yhden kohdan oikein.
Yön vietimme viiden hengen porukassa Visulahdessa pienessä vuokramökissä. Paikka oli yllättävän mukava, ja ilta kului melko väsyneenä (mikä ilmentyi erityisen hyvin matkalla majapaikalle pirtelönhakureissulla) ja Euroviisuja seuratessa. Yöstä selvittiin hämähäkeistä huolimatta.

Viisuilua yöltä ja aamulta
Sunnuntai sujui aika lailla samaan malliin, ulkona tuli pyörittyä hieman sateenuhkaisemmasta säästä huolimatta ja jotain ohjelmaakin tuli silmäiltyä. Yksi asia jäi harmittamaan, nimittäin se, että en muistanut ajoissa käydä katsomassa piirrustuskilpailun töitä jotka oli laitettu esille; olin nimittäin laittanut kisaan mukaan pari piirrustusta. Menimme lopuksi katsomaan päättäjäiset ja oho, siellähän sanottiin että toinen työni oli yleisöäänestyksen ykkönen. En meinannut päästä tuolista ylös....

En ollut muistanut kuvata työtä ennen sen järkkäreille jättämistä, joten ottakaa ruutu sarjisblogistani.
Palkinnoksi sain copicpaperia, muutaman copicin (jotka oli varmasti valittu maskottien värien mukaan!) ja rajauskynän, sekä Mimiconin t-paidan! Kiitos kuvaani äänestäneille ja kisan järjestäjille ´v`

Mimicon oli kaiken kaikkiaan oikein mukava tapahtuma! Kävijöitä oli melko vähän, mutta se ei sinällään haitannut, olipahan tilavaa sisälläkin. Ympäristö oli erittäin kaunis ja tarjosi hyviä kuvausmahdollisuuksia, ja ainakaan itse en törmännyt ongelmiin itse tapahtuman rakenteen kanssa. Lauantain animevisan alku oli vähän säätämistä, ja tuntui että samassa huoneessa ollut mangakirjasto ja lautapelihuone vähän häiritse mikitöntä ohjelmaa, mutta loppujen lopuksi se ei juurikaan haitannut. Jos vain Mimicon järjestetään toisenkin kerran niin hyvin todennäköisesti tulen sinne menemään!

Pidimme myös pienen Inazumashootin viime keskiviikkona, seuraavassa postauksessa siis vähän lisää kuvamateriaalia futispojista.

Ja derppausta! Paljon!